Ikkuna asennus -asenna itse tai jätä työ ammattilaisen huoleksi

Tiiviit ja energiatehokkaat ikkunat ovat oleellinen osa kodin lämmönsäästökykyä. Ikkunoita kannattaa huoltaa säännöllisesti, mutta aika ajoin ikkunat tulee myös vaihtaa uusiin. Uusien ikkunoiden asennuksen voi tehdä joko ammattilainen, mutta näppärä remonttireiska kirkastaa kodin kasvot myös omatoimisesti.

Ikkunoiden korjaaminen ja huoltaminen

Monesti vanhan ikkunan korjaaminen ja huoltaminen on kannattavampaa kuin sen vaihtaminen, ja uudiskohteissa ikkuna-asennus yleensä kuuluu talopakettiin.

Vanhaa ikkunaa huollettaessa hilseillyt maali poistetaan, tasoitetaan halkeillut tai kolhiintunut karmi ja ikkunat pohjamaalataan. Pintamaalaus tehdään kahteen kertaan. Sisäpuolen ikkunoiden peitelistat kannattaa vaihtaa. Haurastuneet tiivisteet vaihdetaan ja halutessa asennetaan kaksinkertaisiin ikkunoihin lisälasi energiatehokkuuden lisäämiseksi.

Ammattilaisen asentamat ikkunat

Ikkunoiden vaihtaminen käy ammattilaiselta käden käänteessä. Ammattilainen poistaa vanhat ikkunat ja asentaa uudet mittatilaustyönä leikatut lasit tilalle muutamassa tunnissa. Jos ammattilaisen palkkaaminen ikkuna-asennushommiin ei olekaan aivan ilmaista, säästyvät varmasti ainakin hermot. Ikkuna-asennuksen teettämistä ammattityönä kannattaa harkita, mikäli haluaa hyvää jälkeä nopeasti.

  • Lue lisää www.tiivi.fi/asennus/

Ohjeita tee se itse -remontoijalle

Mikäli päätyy asentamaan ikkunat itse, kannattaa opiskella eri työvaiheet tarkasti ammattilaisen johdolla. Ikkunan asentamiseen liittyy monia tarkkoja yksityiskohtia, ja tässä asentaminen on selostettu vain pääpiirteittäin.

Ikkunan asentaminen aloitetaan purkamalla vanhan ikkunan listoitukset ja ulkopuitteet. Puitteet irotavat harvoin ehjinä, joten ne kannattaa rikkoa siististi mieluummin kuin repiä paikoiltaan: karmit katkaistaan ja väännetään irti rakenteesta. Vanha eriste, kiilat ja roskat poistetaan ja tarkistetaan ja tarpeen mukaan korjataan rakenteet.

Tämän jälkeen tehdään asennuskarmi, joka eristetään ja kiinnitetään tukevasti rakenteisiin. Karmikehikko kiilataan asennuspalojen päälle ja ikkunakarmi ruuvataan kiinni. Sitten asennetaan ulko- ja sisäpuitteet. Joka välissä tarkistetaan mittojen paikkansapitävyyttä ja käyntivälejä. Tarvittaessa saranoita säädetään ja korjaillaan karmien asentoa.

Karmin ja rungon väli tulee eristää villalla tai uretaanivaahdolla. Ikkuna tulee myös liittää höyrysulkuun ja kostuseristää esimerkiksi saumusmassalla. Listat kiinnitetään sisäpuolella sekä runkoon että karmiin, ulkolistat ainoastaan runkoon.

Vastaa