Kotisiivous ja kotitalousvähennys
Julkaistu 31.03.2009 Kirjoittanut Ylläpitäjä Kategoria Koti
Kotisiivoojan käyttö on viime vuosina yleistynyt suomalaisissa talouksissa voimakkaasti. Yksi selkeä syy tähän yleistymiseen on ollut kotitalousvähennyksen käyttömahdollisuus. Toinen syy siivouspalveluiden suosion kasvuun saattaa olla työn, arjen ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä vapaa-ajan arvostuksen kasvu. Kotitalouden molempien aikuisten käydessä töissä saattaa perheen yhteinen vapaa-aika olla todella kortilla. Tätä vapaa-aikaa ei haluta käyttää arkipäiväisiin kotitöihin, kuten siivoamiseen. Myös yleinen elintason nousu on avannut monille uusia mahdollisuuksia käyttää arjen pieniä luksuspalveluja.
Siivoustyön hinnoittelu on varsin kirjavaa. Kotisiivous maksaa tyypillisesti noin 30-35 euroa/tuntia, jotkut jopa yli 40 euroa/tunti. Viikko- tai kuukausisiivouksia tarjotaan usein hieman edullisempaan hintaan kuin yksittäisiä kertasiivouksia. Eräät yritykset lisäävät kustannuksiin myös matkakuluja – varsinkin, jos työkohde on hankalamman matkan päässä. Kotisiivouksen osalta suosituimmat päivät ovat perjantai ja torstai, joten eräät yritykset ottavat näistä päivistä korkeampaa hintaa. Mikäli tarvitset siivousta esim. viikonloppuna, pyhänä tai yöllä, kannattaa vertailu tehdä huolella, sillä hinnoittelussa voi olla suuriakin eroja. Siivouksen hintoja vertaillessasi kannattaa ottaa huomioon siivouksen kokonaiskustannus, ei pelkkä tuntitaksa edullisimman listahinnan mukaan.
[ad]
Kotitalousvähennys
Kotisiivous on verovähennyskelpoista kotitaloustyötä. Siivouskustannuksista voi vähentää verotuksessa 60 %, eli todellisuudessa palvelun tilaaja maksaa siivouksesta tyypillisesti noin 12-14 euroa/tunti. Esimerkiksi joka toinen viikko kaksi tuntia kerralla käyvän siivoojan kokonaiskustannus on verovähennyksen jälkeen noin 50 euroa/kk. Kotitalousvähennyksen tekeminen on helppoa ja moni yritys antaa ilmaista veroneuvontaa.
Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa/vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli esimerkiksi sinkkutalous tilaa kolmen tunnin joulusiivouksen (33 euroa/h) kerran vuodessa, joutuu hän maksamaan täyden 33 euron tuntihinnan siivouksesta, sillä kokonaissumma ei ylitä 100 euroa vuodessa. Näin ollen järjestelmä suosii kotitalouksia, jotka käyttävät runsaasti kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluja. Tämän vuoksi järjestelmä on saanut kritiikkiä, sillä sen voidaan osittain katsovan hyödyttävän eniten suurituloisia.
Kotisiivouspalvelun valitseminen
Mihin muuhun kuin hintaan kannattaa kiinnittää huomiota siivoojaa valitessa? Mieti millaisen kuvan yrityksen edustaja/siivooja antaa itsestään puhelimessa tai www-sivuilla. Soita muutamille kotisiivousta tarjoaville yrityksille ja mieti saitko yksilöllistä palvelua vaiko kenties tusinapalvelua? Oman mielenrauhan kannalta on tärkeää, että löydät kotisiivoojan, johon voit myös itse luottaa.
Kotitalouden suhde kotisiivoojan voi parhaimmillaan kestää vuosikausia. Pitkästä asiakassuhteesta hyötyy useimmiten kumpikin osapuoli. Asiakas tietää mitä hän saa ja oppii luottamaan kotisiivoojaan. Siivooja taas tietää tarkalleen kodin tavat ja isäntien toivomukset, ja onnistuu näin ollen tekemään laadukasta työtä. Myös lomista ja muista erityistoiveista sopiminen on helppo tutun kotisiivoojan kanssa.
Mm. Seuraavat yritykset tarjoavat kotisiivouspalveluita:
[ad]
3 kommenttia tähän kirjoitukseen. Osallistu keskusteluun!
Reaktiot
-
-
April 29, 2009
[...] The Smoking Gun -sivuston mukaan Suleman laittoi 10. huhtikuuta hakemuksen Yhdysvaltain patenttivirastolle. Hakemuksessa hän esittelee itsensä “Nadya Suleman AKA Octomom” ja toteaa haluavansa käyttää Octomom-nimeä mm. vaatteiden ja tekstiileiden markkinointiin. Lisäksi hän haluaa varata nimen tv-käytön itselleen. Mikäpä olisikaan coolimpaa kuin Octomom-vaatteet? Ainoa jäljelle jäävä kysymys lienee se, että saako näissä käyttää hyväkseen kotitalousvähennyksen? [...]
-
-
June 29, 2009
[...] Mainos: Kotisiivous sekä kotitalousvähennys [...]



Kotisiivous
19. Oct, 2010
Myös Servisole Siivouspalvelu tarjoaa monipuolisia kotisivouspalveluja
Suomessa. Tästä löytyy lisää tietoja Servisolen kotisiivous palveluista.