Lastenjuhlien järjestäminen

Julkaistu 25.03.2009 Kirjoittanut Kategoria Lapset

pinataLastenjuhlein järjestäminen voi olla uuvuttavaa, mutta juhlat ovat lapsille hyvin tärkeitä, joten ne ovat pakollinen osa kaikkien perheiden elämää. Juhlastressiltä välttyy, kun tekee etukäteen hyvän suunnitelman juhlien toteuttamiseksi. Jos raha ei ole ongelma, niin koko juhlien toteutuksen voi ulkoistaa ulkopuoliselle firmalle. Tässä artikkelissa kerrotaan vinkkejä hauskojen mutta toisaalta mahdollisimman vähän vanhempia stressaavien juhlien suunnittelemiseksi ja  toteuttamiseksi.

Juhlateemat ja juhlapaikka

Lastenjuhlien suunnittelu kannattaa aloittaa paikan ja teeman valinnalla. Nämä kulkevat käsikkäin. Jos juhlapaikaksi valitaan vaikkapa uimahalli, niin tämä määrittelee jo hyvinkin paljon juhlien teemaa. Yleensä syntymäpäiväjuhlat ja muut vastaavat lasten juhlat pidetään päivänsankarin kotona. Kodin koko saattaa rajoittaa välillä mahdollisuuksia ja tällöin vaihtoehtoina on jonkin juhlapaikan vuokraus tai yleisen paikan, kuten puiston käyttö. Pitää muistaa myös se, että lapset tarvitsevat jonkun vahtimaan heitä kaiken  aikaa. Valvojien määrä tulee suhteuttaa tilan kokoon ja juhlijoiden määrään.

Juhlateeman valinnassa kannattaa kysellä päivänsankarin mielipidettä ja koittaa toteuttaa se mahdollisimman hyvin. Suosittuja juhlateemoja ovat mm. Prinsessajuhlat, Merirosvojuhlat, Ritarijuhlat, Haamujuhlat sekä vuodenaikoihin liittyvät juhlat, kuten Halloween-juhlat.

hattu

Halloween-teema on suosittu lastenjuhlateema syksyisin.


Ruuat ja juomat

Juhlissa tarjottavien ruokien ja juomien suunnittelussa kannattaa pitää sama linja kuin juhlien yleisessä teemassakin. On kuitenkin päätettävä tarjotaanko suolaista ruokaa vaiko pelkästään makeita naposteltavia. Kaikissa lastenjuhlissa on oltava täytekakku. Syntymäpäiväjuhlissa kakun kynttilöiden puhaltaminen on koko päivän kohokohta. Erilaiset pullat, piirakat, keksit ja karamellit kuuluvat myös oleellisena osana kutsuihin. Myös aikuisille vieraille pitäisi olla jotakin tarjottavaa. Juhlaruuista kerrotaan lisää myöhemmissä artikkeleissa.


Pelit ja leikit juhlissa

Pelit ja leikit ovat hyvin tärkeässä osassa kutsuilla.  Hyviä perinteisiä pihaleikkejä ja sisäleikkejä löytyy esimerkiksi seuraavalta sivustolta: Pelit ja leikit. Kirjastoista löytyy myös ainakin muutama laaja teos, joista löytyvät lähes kaikki suomessa leikity pelit.

Näiden asioiden lisäksi pitää vielä muistaa lähettää kutsukortit ajoissa ja pyytä paikalle tulevia ilmoittautumaan, jotta osaat varautua oikeaan määrään ihmisiä.

Lisää aiheesta

Lisätietoja aiheesta löytyy mm. Pinjatan, perhekerhon sekä ellien sivuilta:

Hauskoja ja onnistuneita juhlia!

[ad]

Aloita keskustelu!

Jätä kommentti